Agatha Christie - Aikataulukon arvoitus

Äsken aivan itse luettua.

Agatha Christie: ”Aikataulukon arvoitus”, suomentanut Aune Suomalainen, Riksin sarja nro 30, 3. painos, 1957, WSOY, 199 sivua. Alkuperäisjulkaisu ”The A.B.C. Murders”, Collins Crime Club, UK, 6.1.1936 ja Dodd, Mead and Company, US, 14.2.1936.

Agatha Christien 29. teos.

Hämmästyttävän nykyaikainen, psykologinen trilleri! Kuka murhaa satunnaisesti ihmisiä aakkosjärjestyksessä ja jättää käyntikorttinaan rautateiden ABC-aikataulukon? Miksi? Tässä jälleen mestarikirjoittajan mitä omintakeisin juoni, jossa mikään ei ole sitä miltä näyttää.

Hercule Poirot avustajanaan kapteeni Hastings, jonka kirjoittamana luemme tarinaa, pohtii usean murhan anatomiaa tavalla, joka ei jätä kylmäksi. Jännitys ja ratkaisu viipyy sopivan pitkään eikä Poirotin logiikka petä. Tätä oli nautinto lukea.

Valittavanani oli myös kirjan laitos, jossa alkuperäinen suomennos oli ns. tarkistettu (Kirsti Kattelus). Päädyin kuitenkin tähän vanhempaan versioon, jossa vanhat ja erikoiselta tuntuvat käännöksen sanavalinnat veivät paremmin 1930-luvun tunnelmaan. Siinä missä uudessa laitoksessa ”haistoin kirjeessä palaneen käryä”, vanha pitäytyy muotoon ”kirjeessä oli mielestäni kalanhajua”. Mieluummin luin kirjan sarjamurhaajaa viitattavan ”Jack Halkaisijaan” kuin ”Viiltäjä-Jackiin” ☺

Mutta kaikkein hämmästyttävin yksityiskohta Christien tekstissä löytyi ns. aivan puun takaa tullen. Poirot ja Hastings pohtivat, millainen rikos olisi kaikkein mielenkiintoisinta ratkaista, millainen olisi loistorikos. Ja näin Poirot sitä kuvailee kirjan sivulla 17.

”Olettakaamme”, mutisi Poirot, ”että neljä henkilöä istuutuu pelaamaan bridge´iä, ja että yksi, pariton mies, joka ei ota osaa peliin, istuu takkavalkean ääressä. Illan loputtua huomataan, että takkavalkean ääressä istuva mies on kuollut. Yksi neljästä on, ollessaan pelistä vapaana, mennyt hänen luokseen ja tappanut hänet toisten ollessa niin käsillä olevaan peliinsä syventyneitä, etteivät ole huomanneet mitään. Ah, siinäpä olisi rikos! Kuka näistä neljästä sen teki?”

Mitä ihmettä! Heittäytyikö Christie tässä jonkinlaiseen poirot-cameo-rooliin ja tuotesijoitti tähän kirjaan tulevan kirjansa piilomainoksen? Kerrassaan ainutkertaista ja jo yli kahdeksankymmentä vuotta sitten. Onkohan vastaavaa kirjallisuudessa ylipäätään tapahtunut.

Tälle kirjalle täydet viisi tähteä. Ja papukaijamerkki tuosta kirjan kannesta, vaikka suttuinen ja kulunut lukukappale olikin…

Jorma Kajaste

Antikvaarinen Kirjakauppa Tessi
Tapiolan puutarhakaupunki