Agatha Christie - Kaikki päättyy kuolemaan

Juuri äsken aivan itse luettua

Agatha Christien 49. teos: ”Kaikki päättyy kuolemaan”, suomennos Anna-Liisa Laine, WSOY, SaPo-sarja nro 172, 1974, ensipainos, 221 sivua. Alkuperäisteos ”Death Comes as the End”, Dodd, Mead and Company, US, lokakuu 1944, ja Collins Crime Club, UK, maaliskuu 1945.

Tällä kirjallaan Christie avaa kokonaisen uuden genren, historiallisten rikostarinoiden kirjallisuuden. Christien perheen arkeologiystävän innostamana kirjan tapahtumat sijoittuvat neljän tuhannen vuoden päähän, muinaisen Egyptin Keskivaltakunnan aikaan. Esipuheessaan Christie kirjoittaa, että ”mikä muu paikka tai aika tahansa olisi kelvannut yhtä hyvin”. Tämä tapahtumaympäristö valikoitui muutaman aivan autenttisen kirjeen pohjalta, joissa muinainen ka-pappi Heqanakht valittaa perheelleen heidän käytöksestään ja siitä miten he kohtelevat hänen jalkavaimoaan.

Ka-pappi Imhotep, hänen äitinsä, lukuisat poikansa, miniänsä ja tyttärensä, uusi jalkavaimonsa, muut sukulaiset, kirjurit ja orjat tarjoavat Christielle pelinappulat psykologisten henkilöhahmojen rakentamiseen kuten muissakin kirjoissaan. Ihminen on aina ollut ja oleva ihminen, sanoisi kai Waltari tähän 

Rikos etenee teoksessa vauhdilla ja tunnelma muistuttaa loppua kohden tultaessa jossain määrin ”Kymmentä pientä neekeripoikaa”. Muinaisen Egyptin kuvaus jää melko pinnalliseksi ja mikä harmittavinta, itse rikoksen motiivi ja käänteet eivät tunnu suoraan kytkeytyvän muinaiseen todellisuuteen, vaan kuten Christie itse kirjoitti, voisivat tapahtua missä ajassa ja paikassa tahansa.

Imhotepin tyttären Renisenbin pohdiskelu perheen kirjurin kanssa kirjoitustaidon opettamisesta myös naisille tuntuu hieman naivilta modernismilta.

Kirja on sen verran erikoinen christie, että kyllä se lukea kannattaa, muiden rinnalla.

Käsissä liimanidos sapo, jossa Heikki Ahtialan melko vaatimaton kansikuva.

Tälle kirjalle kolme tähteä viidestä.

Jorma Kajaste
Antikvaarinen Kirjakauppa Tessi
Tapiolan puutarhakaupunki