Agatha Christie - Kohti nollapistettä

Juuri äsken aivan itse luettua

 

Agatha Christien 47. kirja: ”Kohti nollapistettä”, suomentanut Anna-Liisa Laine, kansi Heikki Ahtiala, WSOY, SaPo-sarja nro 186, 1975, 1. painos, 211 sivua. Alkuperäisteos ”Towards Zero”, Dodd, Mead and Company, US, kesäkuu 1944, ja Collins Crime Club, UK, heinäkuu 1944.

Nevile Strange on eronnut ensimmäisestä vaimostaan Audreystä ja on nyt naimisissa toisen vaimonsa Kayn kanssa. Hän kutsututtaa Audreyn ja itsensä vaimoineen viettämään pientä lomaa vanhan Lady Tressilianin luo, koska ”kaikki me haluamme olla ystäviä” - ja triangelidraama on valmis.

Kirjan nimen mukaisesti tarkoitus on esittää rikoksen tapahtumat historiasta nollahetkeen, murhaan, johtavina polkuina, joissa siihen osalliset kukin kulkevat. Henkilöt on sinänsä aivan mallikkaasti kuvattu ja rikoskin erinomaisen juonikas.

Tarkastaja Battle esiintyy tässä kirjassa Christien sankarihahmona viidennessä ja viimeisessä roolissaan. Battle on tavannut Poirotin tarinassa ”Kortit pöydällä” ja mm. siksi tekstissä viitataan muutaman kerran itse mestariin… 

 

”- Kunpa tietäisin mikä tuo jatkuvasti Hercule Poirotin minun mieleeni.

- Tarkoitatko sitä vanhaa heppu – belgialaista – hullunkurista pikku kaveria?

- Vai hullunkurista! Tarkastaja Battle sanoi. – Suunnilleen yhtä vaarallinen kuin musta mamba ja naarasleopardi – sellainen hän on, kun hän ryhtyy selvittämään jotain juttua. Kunpa hän olisi täällä – tällainen juttu olisi juuri hänen heiniään.”

 

Itsekin jäi kaipaamaan Poirotia tähän juttuun. Herculen puuttuessa Agatha oli ilmeisesti joutunut kirjoittamaan tähän liian heppoisen lopun. Yllättäen tulevat todisteet ja murtumiset ristikuulustelussa eivät oikein toimi loppuun asti. Olisiko sota-aika aiheuttanut Christielle suorituspaineita.

Käsissä irtosivupainokseksi muuttuva liimasidos-sapo. Ei hyvä.  Kansikuva – aivan karmea – eikä liity kirjan tarinaan millään tavalla.

Kolme tähteä viidestä.

 

Jorma Kajaste

Antikvaarinen Kirjakauppa Tessi 

Tapiolan puutarhakaupunki